Aqariano
 lisää kuvia sivun alareunassa
Virallinen nimi: AQUARINO
Lempinimi: Arun
sukupuoli: ori
rotu: suomalainen puoliverinen
syntynty: 02.09.2003, 9-vuotias
Väri: Ruunikko
koulutustaso: ko: GP re: 110cm me: 100cm
i. Lovesound Gemn (kuollut)
e.OG May Day's Party Animal
kasvattaja: Cullamore's Thoroughbreds, Silent
Arun on hevonen, johon ei voi olla ihastumatta. Luonteeltaan se on lempeä ja mukava. Arun on viisas ja kärsivällinen ja uudet asiat se kohtaa aina korvat hörössä. Orii ei myöskään lähde vaistonvaraisesti pakoon vaikka tilanne olisikin pelottava, vaan se seuraa hetken ja päättää sitten mitä tulee tehdä. Karsinassa ollessaan Arunia voisi sanoa melkeinpä hoitajan unelmaksi. Se seisoo rauhallisesti paikoillaan seuraillen käytävän tapahtumia, eikä pahimmissa painajaisissaankaan edes kuvittelisi potkaisevansa tai näykkäisevänsä hoitajaansa. Usein ihmisen tullessa Arunin karsinaan tämä saattaa hetken aikaa seurata tarkkaan hoitajansa tekemisiä, mutta keskittyy sitten jälleen karsinansa ukkopuoliseen elämään. Mitään kutinakohtia ei tällä ole, se antaa harjata itsensä nätisti, ja kaviotkin tuo nostaa ilman mitään ylimääräisiä kiukutteluja. Myös satulointi ja suitsinta onnistuu hienosti. Kengittäjän ja eläinlääkärin kanssa ori saattaa hiukan hermoilla, mutta rauhoittuu kyllä nopeasti. Kengittäjälle kaviot nostetaan kiltisti ylös, mutta kauaa ei koipi ylhäällä kerkeä olla, kun iskee kyllästyminen. Taluttaessa Arun tottelee taluttajaansa, vaikka saattaakin joskus jäädä liikaa tutkiskelemaan.
Ratsastus Arunilla on erittäin mukavaa ja melko opettavaistakin. Ori jaksaa aina odottaa, että avut tulevat oikein, ennen kuin se tekee mitään. Kouluratsastus on Arunin vahva puoli. Ori on notkea ja innokas. Ori on erittäin herkkä painolle, mutta pohkeitakin kuuntelee lähes erinoimaisesti. Hyvällä tuulella ollessaan Arun läpäisee Grand Prix-radankin virheettömästi ja lentävin liiken. Esteillä Arun on kuumahko, herkkä ja todellinen ruutitynnyri. Se on valmiina räjähtämään esteille, se ponnistaa tiikerin lailla esteen yli, omalla hauskalla tyylillänsä joka ei ehkä ole tyylikäs ja varma, mutta yleensä yli päästään tiputtamatta. Maastoesteet eivät ole Arunin laji, vaikka Arun on yleensä rauhallinen ja kuuliainen voi koulurata muuttua rodeonäytökseksi orin stressatessa ja väsyessä. Puomit kolisevat ja ratsastaja voikin löytää itsensä lähimmästä vesihaudasta.
Traileriin Arun menee kuin tyhjää vain. Kisapaikoille saavuttaessa Arunilla on kauhea kiire päästä ulos trailerista ja se kolisteekin kuopimalla aina, kun auto pysähtyy pidemmäksi aikaa. Tammoille ori hörisee matalasti, muita oreja kohtaan se käyttäytyy aikalailla neutraalisti. Verryttelyssä Arun hiukan jännittää ja saattaa olla poissaolevan oloinen, mutta radalle päästessään se keskittyy täysin tehtäviinsä. Tarhaan päästessään Arun iskee napin lautaan ja päästää pierupukeilla menemään. Varsinainen heinämaha Arun onkin, kesälaitumelta tullessaan saa kerta toisensa jälkeen ruveta miettimään laihdutuskuureja, jotta orin saisi edes muistuttamaan grand prix-kouluhevosta. Juoksuttaessa Arun kulkee kauniin pirteästi, mutta kanssa Arun osaa toisinaan olla hankala tapaus, se ei niitäkään ylittäisi yhtään mielellään. Juoksuttaja saakin olla varsin tyytyväinen saadessaan orin kulkemaan kiemurtelematta edes puomien yli. Irtohypytys on arunista hauskaa leikkiä, se pukittelee ja kaasuttelee oikein olan takaa, esteet menevät siinä sivussa.
Varstekaappi
Mustat nahkasuitset kolmipaloilla
Must Koulu ja Estesatula
Harmaa kisahuopa tallin logolla
2 x musta flättäri
2 x musta neliöhuopa
Mustat pintelit & lämppärit
Jännesuojat, mustat
Musta villaloimi
Musta toppis
Enkku viltti
Loimivyö, musta
Mustat Kankisuitset
Koulu & Estevyö
Harjapakki
Pöläri, Pehmeäharja, Kumisuka, Kovaharja, lettareita, Letityskampa ja hännän selv. aine.
Musta Nahkariimu & Kutjuriimunaru.
Ruokinta
Heinä: 4 - 4 - 4
Progress: 1 - 1 - 1
Prix: ½ - ½ - ½
Jälkeläisnäyttö
astuu 26.12-03, Roulette de Provincen, om. Joshi J.
astuu 4.1-05, Rosan Roulutte II:sen, om. Jozzu
Kilpasuoritukset
Koulukilpailut
- ko GP
01.05.2004
- 0th -HeA, Piccolo - -/- (KRJ)
01.05.2004 - 0th -VaB, Piccolo - -/- (KRJ)
10.04.2004 - 0th - VaA, Kisakeskus Element - -/- (KRJ)
08.04.2004 - 0th - HeB, KK Pipot - -/-
08.04.2004 - 0th - VaB, KK Pipot - -/-
05.04.2004 - 0th - VaB, KST Halitusten - -/- (KRJ)
05.04.2004 - 0th - Kür VaB, KST Halitusten - -/-
(KRJ)
05.04.2004 - 0th - VaB, Whisper Stud - -/- (KRJ)
02.04.2004 - 0th - HeA, Laitakujan KK - -/-
02.04.2004 - 0th - VaB, Laitakujan KK - -/-
01.04.2004 - 0th - HeB, KK Pipot - -/-
01.04.2004 - 0th - VaB, KK Pipot - -/-
30.03.2004 - 0th - V A, YT Wiikuna - -/- (KRJ)
25.03.2004 - 5th - HeB, KK Pipot - 5/25
25.03.2004 - 24th - VaB, KK Pipot - 24/25
24.03.2004 - 0th -HeA, Vuelo Lipizzar - -/- (KRJ)
24.03.2004 - 0th - VaA, Vuelo Lipizzar - -/- (KRJ)
22.03.2004 - 0th - V B, Kalliovirran Hevoskartano - -/-
(KRJ)
21.03.2004 - 0th - V A, Ratsukartano Tuulimylly - -/-
(KRJ)
21.03.2004 - 0th - Kür VaB, Ratsukartano Tuulimylly
- -/- (KRJ)
21.03.2004 - 0th - VaB, Marjakuusen talli - -/- (KRJ)
21.03.2004 - 0th - VaA, Marjakuusen talli - -/- (KRJ)
20.03.2004 - 0th - HeA, Virtuaalitalli Khand - -/- (KRJ)
20.03.2004 - 0th - VaB, Virtuaalitalli Khand - -/- (KRJ)
18.03.2004 - 24th - HeB, KK Pipot - 24/25
18.03.2004 - 10th - VaB, KK Pipot - 10/25
16.03.2004 - 14th - VaA, Laaksonmäki - 14/15
15.03.2004 - 0th - VaB, Siittola Ajanto - -/- (KRJ)
15.03.2004 - 0th - VaB, Sinitaivaan Kisatalli - -/- (KRJ)
15.03.2004 - 0th - V A, Sinitaivaan Kisatalli - -/- (KRJ)
13.03.2004 - 0th - HeA, Onnela - -/- (KRJ)
13.03.2004 - 0th - VaB, Onnela - -/- (KRJ)
11.03.2004 - 17th - HeB, KK Pipot - 17/25
11.03.2004 - 16th - VaB, KK Pipot - 16/25
08.03.2004 -
3rd - VaA, Jester - 3/25 (KRJ)
06.03.2004 - 8th - VaB, Hubertus Riders - 8/9
06.03.2004 - 1st - VaA,
Hubertus Riders - 1/3 (Paras suoritus koko kilpailuissa)
04.03.2004 - 4th - HeB,
KK
Pipot - 4/25
04.03.2004 - 21th - VaB, KK Pipot - 21/25
03.03.2004 - 25th - HeB, Kuurakumpu - 25/25 (KRJ)
03.03.2004 - 5th - VaB, Kuurakumpu - 5/25 (KRJ)
02.03.2004 - 9th - HeA, Talli Halitusten - 9/20 (KRJ)
02.03.2004 - 8th - VaB, Talli Halitusten - 8/20 (KRJ)
01.03.2004 - 14th - HeA, Siittola Charmed - 14/25 (KRJ)
01.03.2004 - 16th - VaA, Siittola Charmed - 16/25 (KRJ)
29.02.2004 - 28th - HeA, Larme - 28/30 (KRJ)
29.02.2004 - 2nd - HeA,
Larme - 2/5 (KRJ)
26.02.2004 - 6th - HeB, KK Pipot - 6/25
26.02.2004 - 1st - VaB,
KK Pipot - 1/21
21.02.2004 - 12th - HeA, Hubertus Riders - 12/16
21.02.2004 - 5th - VaA, Hubertus Riders - 5/7
05.02.2004 - 19th - VaB, Pilviniemi Gård - 19/25
28.01.2004 - 11th - VaA, Berkhoutt - 11/25 (KRJ)
25.01.2004 - 24th - HeC, Vuelo Lipizzar - 24/50 (KRJ)
23.01.2004 - 15th - VaB, Berkhoutt - 15/20
13.12.2003 - 15th - HeC, Aamunkajon Kartano - 15/15
10.12.2003 - 5th - HeC, Koivukallio - 5/20
08.12.2003 - 4th - HeC -
Crossroad Stud - 4/18
Estekilpailut - re 110cm me 100cm
15.04.2004 (50-60cm) - Cutter - -/- (ERJ)
15.04.2004 (70-80cm) - Cutter - -/- (ERJ)
09.04.2004 (100cm) - Gestüet Warendorf - -/- (ERJ)
07.04.2004 (60cm) - KK Pipot - -/-
07.04.2004 (100cm) - KK Pipot - -/-
04.04.2004 (80-90cm) - Simbelmynë & Uninen kuu - -/-
(ERJ)
02.04.2004 (90-100cm) - Kalliovirran Hevoskartano - -/- (ERJ)
31.03.2004 (40-50cm) - Kisakeskus Element - -/- (ERJ)
31.03.2004 (60cm) - KK Pipot - -/-
31.03.2004 (100cm) - KK Pipot - 17/25
30.03.2004 (110cm) - Equestriad - -/- (ERJ)
30.03.2004 (70-100cm) - Kuusipuun - -/- (ERJ)
24.03.2004 (60cm) - KK Pipot - -/-
24.03.2004 (100cm) - KK Pipot - 4/25
18.03.2004 (40-50cm) - YT Rautakoura - -/- (ERJ)
18.03.2004 (80-90cm) - YT Rautakoura - -/- (ERJ)
17.03.2004 (60cm) - KK Pipot - -/-
17.03.2004 (100cm) - KK Pipot - -/-
15.03.2004 (50-60cm) - Laitakujan KK - -/-
15.03.2004 (70-80cm) - Laitakujan KK - -/-
10.03.2004 (40-50cm) - Tiistai - 7/10
10.03.2004 (80cm) - KK Pipot - 9/25
03.03.2004 (80cm) - KK Pipot - 8/25
25.02.2004 (80cm) - KK Pipot - 23/25
Yhdistetyt este- ja koulukisat
28.2.2004 (Re 80cm, ko He B) - Hubertus Riders - 11/11
28.2.2004 (Re 100cm, ko He A) - Hubertus Riders - 7/8
Kenttäkilpailut - re 110cm me 100cm ko GP
9.4.2004 (Helppo B / Re 110cm / Me 100cm) - KK Pipot - -/-
2.4.2004 (Helppo B / Re 90cm / Me 80cm) - KK Pipot - -/-
26.3.2004 (Helppo B / Re 90cm / Me 80cm) - KK Pipot - -/-
19.3.2004 (Helppo C / Re 80cm / Me 80cm) - KK Pipot - -/-
12.3.2004 (Helppo C / Re 80cm / Me 80cm) - KK Pipot - -/-
5.3.2004 (Helppo C / Re 80cm / Me 80cm) - KK Pipot - -/-
27.2.2004 (Helppo C / Re 80cm / Me 80cm) - KK Pipot - 3/15
Maastoestekilpailut - me 100cm
5.4.2004 (60-70cm) - Laitakujan KK - -/-
5.4.2004 (80cm) - Laitakujan KK - -/-
21.3.2004 (50-60cm) - Cendarlen Virtuaalitalli - 2/25 (ERJ)
Matkaratsastuskilpailut
23.3.2004 ViMaRJa (15km) - TiiterinTalli - -/-
© ulkoasu Anna, otsikon/kollaasin kuvat Böckmann.
|