Tervetuloa Taikametsään !

Talli sijaitsee rauhallisella paikalla maaseudulla, kaukana kaupungin metelistä ja vilinästä - meille on kuitenkin hyvät auto- ja bussiyhteydet, joten tallilla vieraileminen ei tuota ongelmaa. Tallipihastamme löydät uuden maneesimme ja sen vierestä suuren hiekkapohjaisen kenttämme joka on myös valaistu iltaratsastusta varten. Kentän vierestä löytyy kävelytyskoneemme. Hevosillemme on varattu 4 tarhaa, orit ja ruunat tarhailevat kahdessa ryhmässä ylätarhoilla ja tammat yhtenä ryhmänä alatarhoilla. Hevoset viettävät aina päivänsä ulkona, oli sitten kesä tai talvi.



Kasvatustoiminta on pienimuotoista, ja kasvatteja syntyy vain tarkoin valituista vanhemmista sekä suvuista. Kasvattimme syntyvät nimien Annan- ja Anna's- alle ja ne ovat VKL:n hyväksymiä. Kasvattimme myymme vain huolehtivaan ja hyvää kotiin, mitään kilometri kilpailuja emme vaadi, enkä edes halua. Toivomme toki että kasvattimme pääsisivät kilpailukentille jossain elämän vaiheessa ja saisimme kuulla niistä jatkossakin. Oriimme ottavat tammoja vastaan ympärivuotisesti, mutta aina emme voi suostua astutuspyyntöön. Syinä esimerkiksi se, että tammasi risteyttäminen oriin kanssa ei ole mielestämme järkevää suvun, rodun tai muun tekijän takia tai ori on toistaiseksi poissa jalostuskäytöstä. Jokainen astutus sovitaan yksilöllisesti.



Talli Keväällä 2004 valmistuneesta 20-paikkaikkaisesta tallistamme löytyy tilava ja siisti vesiboksi, karsinat kokoa 4x4 ja niistä löytyy mm. vesiautomaatti, ruokakuppi, suolakivi ja heinäverkko. Kaikissa karsinoissamme on ikkuna ulos ja kalterit. Tallista löytyy myös satulahuone/toimista, rehuvarasto, kuivaushuone ekä eläinlääkäri- ja astutustilat.

 © Anna